Day 1 Cape Town
You will be met at the Airport and transferred to your centrally located hotel in Cape Town. Our Gap Experience Officer will go over the details of your stay and arrange your choice of tours. Enjoy the rest of the day at leisure.
Day 2 - 3 Cape Town (2B)
Two tours are included in your myStyle tour over the next two days, from wineries, hiking or biking, game-viewing or scenery, myStyle travel allows you to choose the tours and activities that are of most interest to you.
Day 4 Cape Town (B)
Enjoy the day at leisure until you transfer to the airport for your onward travel.
Please note
If you are arriving late on Day 1 of the tour it may not be possible for us to schedule an activity for you on the morning of Day 2. As such you should be prepared to do your second activity on Day 4 of the tour.
· StartFinish
· ex Cape Town
· What's Included
· 2 myStyle tours of your choice, Arrival transfer
· Group Leader
· Local rep/guides
· Meals Included
· 3 Breakfasts.
· Transport
· Transfers in car, van or shuttle
· Accommodation
· Hotel/guesthouse (3 nts)
· Meal Budget
· Allow USD55-75 for meals not included.
·
Kapkaupunki
Kapkaupunki (wikipediassa ) on tyystin erilainen kuin aiemmin kokemamme kaupungit. Etelä-Afrikan kaupungeista eurooppalaisin, ja monien mielestä myös kaunein kaupunki.
Tukikohtanamme toimi Saasveld Lodge (linkki:http://www.saasveldlodge.co.za), jossa tapasimme Gap'in edustajan, varasimme haluamamme retket (hintaan sisältyy 2kpl matkoja), sekä tutustuimme kuumaan Kapkaupunkiin...
Päivä 1.
Kului lähinnä matkustamiseen.
Lentomme vaihdon takia matkustimme Mangolla,
ja meillä oli maailman hauskin kapteeni. Kapteeni esitteli meille maisemia, ja kertoi aina millä puolella mitäkin näkyi, hän myös ilmoitti meidän voittaneen lähtökisassa hanhiparven, ja kertoili vitsejä.
Päästyämme perille Saasveld Lodgeen (meitä oli jälleen kentällä vastassa äärimmäisen kohtelias autonkuljettaja) hymyssä suin, olimme kuitenkin valmiit päiväunille, sillä herätytämme Durbanissa 03.30, olivat yöunemme jääneet hieman vajaavaisiksi.
Yllä Saasveld Lodge kadulta kuvattuna (ei meidän ottama)
Unien jälkeen lähdimme pienelle kaupunkiajelulle hotellimme tilaamalla taksilla (edestakainen kiertoajelu ja paikkojen esittely, sekä haku ostarilta yhteensä 10eur), jonka kuljettaja osoittautui varsinaiseksi matkaoppaaksi. Tämä (ilmeisesti brittisyntyinen) herrasmies kurvaili pitkin kaupunkia ja kertoili historiasta, parhaista pubeista ja ostareista, sekä lupasi tulla hakemaan meitä 4tunnin päästä sovitusta paikasta. Oli mahtavaa kun ei tarvinnut olla huolissaan feikkitaksiin joutumisesta, tai ylipäätänsä mistään, kuskimme Steve oli paras opas, ja mahtava tyyppi, ja suosittelemme hänen taksiaan kaikille, jotka koskaan Kapkaupungissa liikkuvat (http://www.ebrtaxis.co.za/ ).
 |
| (http://www.kariburestaurant.co.za/ ) |
Ostarilla ( The Wharf Centre ) söimme aikaisen illallisen ravintola Karibu:ssa, ja katselimme sataman laivaliikennettä.
Kapkaupunki on todella kaunis kaupunki, mutta nimenomaan eurooppalaisella, eikä perinteisellä Afrikkalaisella tavalla. Täällä nautimme roolistamme turisteina turistien joukossa, ja kiertelimme kauppoja sydämemme kyllyydestä.
Kello 18.00 Steven tuli hakemaan kaksi väsynyttä matkustajaa takaisin hotelillemme, jossa kävimme yöpuulle mielenkiintoisen ja hauskan päivän päätteeksi.
 |
| (tällaisesta näkymästä saimme nauttia ruokaillessamme, kyseinen kuva tosin on varastettu hotellimme sivuilta) |
Päivä 2. (Haisukellusta...)
Vasta kun olimme päättäneet ettemme enää heräisi aikaisin (olihan kyseessä sentään loma) saimme faksin hotellille Gapin Louiselta, että lähtömme Hai-alukselle olisi klo:04.45. Mutta aikainen herätyskään ei huolettanut meitä niin paljon kuin uutisissa luvattu puuskittainen tuuli. Säätiedotuksessa luvattiin tuulen nopeudeksi 60 yksikköä, mutta luultavasti kyseessä oli 60 ft/s (Jalkaa sekunnissa), eikä 60m/s, vaikka heräsimmekin yöllä pöytävuorelta puhaltelevaan tuuleen, joka tunkeutui jopa peittojemme alle.
Tällä kokoonpanolla, aikaa aamuisiin toimiin pitää varata runsaasta, (varsinkin unenpöpperöisenä), eli herätys oli rapeasti 03.30. Silmät ristissä aamutoimet suoritettuamme, olimme kutakuinkin ojennuksessa hotellin aulassa jo 04.30. Istuimme ala-aulan uskomatoman pehmeillä sohvilla, vajoten lähes heti uudelleen uneen, kunnes ovisummerin terävä surina herätti meidät lyhyiltä torkuiltamme. Siis tavarat kyytiin ja autoon mars!
Hyvänhuomenen toivotuksemme saivat aikaan vain säpsähdyksiä ja unisia ynähdyksiä jo kyydissä istuvilta matkatovereiltamme. Huomata saattoi, ettei aikainen herätys ole se vahvin laji muillekaan matkustavaisille.
Matka Gaansbaihin kesti kaksi tuntia, ei maisemista, eikä juuri koko matkastakaan, ole muistoja varmaan kenelläkään, kuskia lukuunottamatta. Silmiä alettiin raotella vastaa, kun minibussimme kaartoi White Shark Projekts laitoksen pihaan. Heti autosta päästyämme oli meitä vastassa sydämellisesti tervehtivä henkilökunta (joka pitäisi meistä huolta seuraavat 6 tuntia). Aamiaisen nautiskelun lomassa seurasi tietoiskuja tulevasta päivästä ja tärkeistä turvallisuusseikoista, jota komeasti säesti ruokasalin nurkassa pyörivä elokuva saalistajasta, jonka jotkut meistä tulisivat näkemään läheltä hyvinkin pian. Levottomasti nurkkaan vilkuillen hörpimme viimeisetkin kahvit kupeistamme ja valmistauduimme seikkailuun.
Kovalla ja selkeällä äänellä laivan Kapteeni esitteli itsensä ja kertoi säännöistä; miten laivalla toimittaisiin. samaan hengenvetoon kapteeni ilmoitti vielä karkeasti, että laivassa oksentavia pyydetään tekemään se tyylikkäästi laidan yli mereen, eikä laivan ainoaan vessaan. Monet hymähtivät tälle suolaveden kovettamalle merimiehelle.
Laivaan noustiin arvokkaasti portaita myöten kuivalla maalla, kameran tallentaessa alkavan seikkailun alusta-alkaen. Kun kaikki matkustajat ja miehistö oli saatu laivan kyytiin, peruutti traktori meidät laivoineen kaikkineen mereen.
Kapteenin pujoteltua laivan tyylikkäästi rantakarikkojen ja riuttojen lomitse avomereen alkoi vauhdikas matkanteko läpi nousevan ja laskevan aallokon. Meille maakravuille aallokko sai uudeen merkityksen, kun aallon pohjalta ei näkynyt toista samankokoista laivaa, ja horisonttikin katosi ajoittain näkymättömiin. Taitavasti kapteeni kuitenkin luovi laivaa siten, että aaltojen vaikutus veneseen, ja meihin, olisi mahdollisimman VÄHÄINEN.
Aluksi aallokko tuntuikin linnanmäen vuoristoradalta, ja useimmat meistä ottivatkin kyydin ilmaisena ohjelmanumerona, kunnes joidenkin naaman valkeneminen ja huolestineet katseet saivat vakuttuuneeksi siitä, ettei ilmainen jatkuva vuoristorata olis hyväksi kenellekkään meistä.
Loputonta vuoristorataa oli kai jatkunut jo puolituntia, kun lupa kannella liikkumiseen annettiin laivan henkilökunnan laskiessa ankkurin pohjaan. Innokkaimmat matkustajat halailivat jo laivan laitaa, aaltoja kohti tuijottaen, ...kai nähdäkseen hain. ;)
Hain odottelu on tylsää puuhaa, ja lähinnä selviytymistaistelua siitä kenen aamiainen pysyy pisimpään sisällä.
Koska ihmisten kertaalleen syödyt aamiaiset eivät ole se paras hain houkuttin, haita houkutelaan vanhoilla tonnikalan päillä ja kalaöljystä tehdyllä seoksella.
Ikäänkuin tarkoituksemme olisi onkia tuo mertenvaltias veneseemme lähempään tutkiskeluun, kelluteltiin kalan päitä narunpäässä siistissä nipussa (vailla koukkua, tietenkin). Kalaöljyn valelu ja tonnikalan kelluttaminen tuottivat tulosta, sillä pienemmät yksilöt kävivät jo esittelemässä legendaarista selkäeväänsä, kunnes valtava hai ui paikalle ja esitteli purukalustonsa tehokkuuden ja virtaviivaisen olemuksensa. Tässä vaiheessa hymyt olivat leveitä jopa osalla niitäkin, jotka olivat aiemmin kurkkineet kalpeina laidan yli.
Haihäkki laskettiin veteen, veneen viereen, ja kiinnitettiin veneen rakenteisiin tukevasti. Häkki on osittain vedenpinnalla siksi, että häkissä olijat voivat haukata turvallisesti raitsista ilmaa seuraavaa sukellusta varten, mistään laitesukelluksesta ei siis ollut kyse.
Viimeisessä ryhmässä, häkkiin menovuoroa sai odottaa ja samalla jännittää riittäisikö haita ollenkaan nähtäväksi meille jonon viimeisille. Muutanmat huikeat hain esiintymiset tallentuivat onneksi videolle, tallentaen muun muassa sen kuinka hai nappasi koko nipun tonnikalan päitä kerralla, eikä sitten halunnutkaan päästää irti saaliistaan. Tämän hurjan vetoleikin aikana saimme ihailla hain valtavaa voimaa ja nopeutta hain taistellessa ihmisen kanssa narunpäässä olevasta saaliistaan. Häkissä olleet sukeltajat saivat vielä pienen shokkielämyksen hain hampaiden tarttuessa iskeytyessä häkin tukirakenteisiin sen innostuttua ensimmäisestä tonnikala makupalasta, ikimuistoinen kokemus.
Oman vuoron vihdoin koittaessa, häkkiin laskeuduttiin tietyn kaavan mukaan ja kansi suljettiin.
Odotus oli kihelmöivää, miehistön ohjeet kaikuivat korvissa ja aallokko häiritsi kokoajan näkyvyyttä( 7mm märkäpuku ei muuten ollut yhtään liikaa),
kunnes tähystävä opas huusi "down down down".
Syvä hengenveto, ja sukellus häkin pohjalle. Hetken odotus, ja sameassa vedessä näkyi liikettä ensin oikealta vasemmalle ja takaisin. Toisen kerran se tuli aivan läheltä; aivan häkin vierestä lipui ohi valtava hai, kadoten samantien sameaan veteen. Kehon hiilidioksiidihälytys ilmoittaa samalla, että pinnalle on noustava ja pian sittenkin. Pinnalla olo on taas hieman sekava, kun joka suunnasta kysellään "did youy see it"?? ja "it was huge" ja sitä rataa.
Taas kuului hälyytys Down down....ja pinnan alla ei taas hetkeen näy mitään, kunnes sama yksilö ui kohti häkinkulmaa ohittaen meidät jälleen, tällä kertaa katseemme kohtasivat ja näin vilauksen tuosta purukalustosta, joka on omiaan puolustamaan hain mainetta meren kovinpana saalistajana.
Päivä 3.
(The Winelands)
Edellispäivän seikkailusta hieman voipuneina, mutta ehdottomasti intoa täynnä, nousimme oppaamme auton kyytiin klo.8.30. Juttua riitti puheliaan ja iloisen oppaamme kanssa, kun kävi ilmi, että oppaamme oli kova suomi-fani seurusteltuaan pitkään suomalaisen naisen kanssa Hyvinkäällä. Maailma on tosiaan kovin pieni!
Ennen varsinaista kierroksen alkua kävimme noukkimassa kyytiimmemeidän lisäksemme kolme muutakin osallistujaa. Nämä kolme olivat paikallisia nuoria miehiä, erään hotellin työntekijöitä, ja heille retki oli osa heidän koulutustaan. Oppaamme piti pienestä ryhmästämme erinomaista huolta, turisi yhtä innostuneesti niin suomesta, ja suomalaisista, maailman historiasta, paikallisesta arkkitehtuurista, kuin viineistäkin. Alusta alkaen pikkubussimme tunnelma oli hilpeä ja energinen. Ajelimme pitkin viinialueita, imien oppaan suoltamaa tietoa kuin sienet.
Nelson Wine Estate
(http://www.nelsonscreek.co.za/)
Nelson's oli retkemme ensimmäinen pysähdyspaikka, ja kaikista kolmesta viinitilasta kotoisin. Täällä meidät otti vastaan tilan työntekijöistä Paul, joka kävi kohta kohdalta kanssamme läpi viinin valmistuksen prosessit (lisää viinin valmistuksesta voi lukea esim. tämän linkin takaa: http://www.viinilehti.fi/viininABC/viljely_ja_valmistus/valkoviini.htm ).
 |
| Tässä valmistetaan valkoviiniä. Käsin poimitut viinirypäletertut kaadetaan koneeseen, joka erottelee rypäleet rangasta. Rypäleet tippuvat alla olevaan siiloon, ja rangat sinkoutuvat ulos kyljessä olevasta aukosta lattialle. |
 |
| Tilan koirat ottivat osaa viinin valmistukseen maiskuttelemalla rankoja, ja niihin mahdollisesti jääneitä rypäleitä. |
 |
| Viinin valmistus on tarkkaa puuhaa, tässä vaiheessa rypälemehusta tarkistetaan lämpötila. ...ja alla olevasta taulukosta näkyy tarkka kirjanpito... |
 |
| Rangat taakse jätettyään, rypälemassa kulkee läpi puristimen, jossa ilmatäytteisen tyynyn avulla puristetaan mehu hellävaroen irti kuorista ja siemenistä. |
 |
| Mehun irrottua, se kulkee putkea pitkin metallisiin siiloihin, joissa mehuun mahdollisesti vielä mukaan päässyt sakka painuu pohjalle, ja erotellaan näin itse mehusta. |
 |
| Tässä Paul kertoo viinin valmistuksen saloja, takanaan metalliset siilot, joissa mehu ja sakka eroavat toisistaan. |
 |
| Paul opetti meitä maistelemaan viinejä: Viinin maisteluun kuuluu neljä eri vaihetta: ulkonäkö tuoksu lasissa suutuntuma jälkimaku |
Oma lempi viinimme oli yllättäen:
SEMILLON NOBLE LATE HARVEST 2008
Olemme molemmat enemmän punaviinien ja etenkin voimakkaiden viinien ystäviä, mutta tämä suloisen makea jälkiruokaviini, hurmasi meidät hunajaisella maullaan, ja synty-tarinalla täynnä onnenkantamoista ja riskinottoja.
Maistellessamme tätä nestemäistä kultaa, Paul kertoi meille, kuinka ryppyisistä ja rumista, luontaista hiivaa sisältäneistä rypäleistä saatiin aikaiseksi tämä ihana viini...
Oli kaunis maaliskuinen aamu Etelä-Afrikassa, ja Nelsonin viinitilalla poimittiin Semillon-rypäleitä. Nämä rypäleet olivat ulkonäöltään jokseenkin rujoja ja kullan ruskeita, mutta auringon yltäkylläisesti hyväilemiä, ja siksi pullollaan sokeria. Ja viinitilan nuorella viiniekspertillä, Lisha Nelsonilla, oli Semillonien varalle suunnitelma...
Poimimisen jälkeen tertut kuljetettiin linjastolle, rypäleiden irroitusta varten. Kova kohtalo oli kuitenkin päättänyt ottaa osaa valmistukseen, ja lisätä vaikeusastetta pykälän jos toisenkin. Rypäleet jouduttiin nimittäin irrottamaan rangoista lihasvoimin, sillä erottelukone oli mennyt rikki samaisena aamuna.
Rypäleiden erottelun jälkeen, rypälemassan annettiin lepäillä rauhassa 4 tuntia kuorineen päivineen. Lepotauon jälkeen massa siirtyi puristimeen, jossa siitä puristettiin kovalla paineella irti kallisarvoinen mehu. Näin saatun makea rypälemehu ansaitsi jälleen lepotauon, ja tällä kertaa se lepuutti kokonaista 2 päivää.
Rypäleissä, kuten näissä kyseisissäkin kullan ruskeissa rypäleissä, on luonnostaan useita satoja, jopa tuhansia villejä, ns. luonnollisia hiivakantoja. Nämä villit hiivakannat ovat usein varsin arvoituksellisia, sillä niiden tuotos voi pahimmassa tapauksessa olla täysin juomakelvotonta, ja pilata käydessään kalliin tynnyrin.
Näiden rypäleiden villille puolelle annettiin kuitenkin tilaisuus näyttää kykynsä, eikä mehuun siksi lisätty teollisia hiivoja tai muutakaan ylimääräistä. Mehun käsittely jätettiin vähäiseksi, eikä sitä käytetty metallisiiloissa lainkaan. Mehu kaadettiin lepuuttelun jälkeen sakkoineen (30% mehusta) päivineen, suoraan uusiin ranskalaisiin tammitynnyreihin kypsymään. Tynnyreissä mehussa elävät luonnolliset hiivakannat aloittivat hitaan käymisprosessin, ja kypsymisen ihanaksi kultaiseksi viiniksi.
Yhdeksän kuukautta myöhemmin, marraskuussa 2008, suloinen hunajalle, kuivatuille aprikooseille, persikoille ja ananakselle vivahtava viini, oli valmis pullotettavaksi.
...ja 20.01.2011, siitä saivat nauttiakseen allekirjoittaneet, jotka ovat siitä asti eläneet, onnellisina elämänsä loppuun saakka.
Viinikierroksemme sisälsi yhteensä 3 erillaista viinitilaa, Kierroksen ansimmäinen tila, josta Sara kirjoittikin syväluotauksen tuon ihanaisen jäliruokaviini osalta, saa kyllä kaikki sympatia pisteemme kilvassa näiden viinialan jättitilojen joukossa.Kuvassa on viini ja oliivi "peltoja" Etelä-Afrikan suurimmalta viinin tuottajalta, joiden omistaja on myös yllättäen Etelä-Afrikan toiseksi rikkain mies.
Vielä samaan hengenvetoon on todettava, että juuri näillä suurilla tiloilla käydessä tunsi itsenä enemmän turistiksi kuin missään muualla. Puitteet olivat komeat ja maisemat mahtavat, mutta se jokin perinteinen tunnelma ja romantiikka mitä viinin valmistukseen mielestäni kuuluu oli tipotiessään.
Viiemisenä tilana oli vuorossa Asaran tila, joka myös nimenä viehätti minua ja erityisesti Saraa. Siitäköhän meille juolahti mieleen luvata oppaalle palaavamme Etelä-Afrikkaan, viimeistään viettämään eläkepäiviämme viinitilallisina.
Asaran tila sijaitsi pienoisessa laaksossa, ja itse edustustilat oli rakennettu kokonaisuudeksi tekolammen ääreen, jossa sitten viinin maistajaisia pidettiin idyllisessä ympäristössä.Viinin maistelusta jäi mieleen erityisesti Merlot rypäleestä tehty viini joka hurmasi vivahteisuudelaan meidät molemmat. Mutta vasta kuuluisan Black Tower 2005 viinin myötä olimme suorastaan hurmattuja tuon ehdottoman suosikkimme mahtavaista ominaisuuksista.
